Tylsät & Toimivat osa 2

Tylsät & Toimivat- juttusarja hyvinvoinnin tylsempääkin tylsimmistä mutta niin tehokkaista kulmakivistä jatkuu tänään aiheena uni. 

Mitä se on?

Nukkuminen tai uni on heikentyneen tietoisuuden tila, jossa liikkuminen ja reaktiot ulkomaailmaan ovat rajoittuneita ja aistiärsykkeet suurimmaksi osaksi suljettu pois tietoisuudesta. Unessa on kevyempiä ja syvempiä vaiheita, ja joinakin hetkinä nukkuja näkee unia. (Wiki)

Unen aikana aivo-selkäydinneste huuhtoo aivoissa soluja kuin vuorovesi rantaviivaa. Unitilan, niin luontaisen unen kuin nukutuksen aikaisen tajunnantilan aikana, aivo-selkäydinneste pääsee huuhtelemaan soluvälitiloja syvemmältä kuin valvetilan aikana ja kuljettaa solujen aineenvaihdunnan kuona-aineet pois. Siten voidaan sanoa, että uni puhdistaa aivot.

Unen aikana soluvauriot korjautuvat ja hermosolujen väliset kytkennät vahvistuvat etenkin muistin kannalta tärkeillä aivoalueilla. Toisaalta tarpeettomia synapsiyhteyksiä karsiutuu paitsi tilan säästämiseksi mahdollisesti myös energiakulutuksen minimoimiseksi.(THL)

Miten ja miksi?

Aikuinen ihminen tarvitsee unta yleensä 7–9 tuntia vuorokaudessa, lapset sitäkin enemmän. Valvominen ja unihäiriöt voivat aiheuttaa väsymystä ja vakaviakin terveysongelmia.

Nukkuminen on elintärkeää, eikä ihminen elä kovinkaan kauan ilman unta. Riittävä ja hyvä uni parantaa niin ruumillista kuin henkistäkin suorituskykyä, suojaa sairauksilta ja edistää yleistä hyvinvointia. Univaje aiheuttaa sairastumisia ja ennenaikaista vanhenemista sekä yleisen suorituskyvyn heikkenemistä.

Yöunta voi parantaa ja unettomuutta torjua kiinnittämällä huomiota esimerkiksi nukkumisolosuhteisiin, liikuntaan ja rentoutumiseen, nukkumisaikoihin ja ravintoon. Pimennetyssä ja viileässä makuuhuoneessa voi nukahtaa helpoimmin. Säännölliset nukkumisajat parantavat unta, myös viikonloppuisin. Runsas alkoholi sekä piristävät kahvi, vahva tee, kaakao ja tumma suklaa voivat myöhään illalla nautittuina vaikeuttaa nukkumista. Sokeripitoiset ruoat sen sijaan auttavat nukahtamista. Rasittava liikunta häiritsee nukahtamista vielä noin kahden tunnin ajan. Kehon ja mielen rentouttaminen helpottaa nukahtamista.(Duodecim)

Lifti Lifti